Lapsi Mukaan Töihin -päivä pe 23.11.2018

Lasten oikeuksien viikolla perjantaina 23.11. vietetään jälleen ”Lapsi Mukaan Töihin”-päivää ja myös EduMo on mukana tapahtumassa.

Yrittäjäperheessä lapset ovat usein muutoinkin mukana näkyvästi yrittäjän arjessa. Silti myös yrittäjien lapsille saattaa olla epäselvää, mitä työtä oma vanhempi tekee. Siksi on tärkeää, että lapset pääsevät näkemään ja kokemaan, mitä työtä oma aikuinen tai isovanhempi tekee ja mitä työn teko on.

Meidän työpaikallamme olemme järjestäneet asiat siten, että työn ja perheen yhteensovittaminen on mahdollista. Meillä lapset huomioidaan ja he ovat aina tervetulleita toimistolle. Monesti juuri perheen ja lasten vuoksi ylipäätänsä työskentelemme – olimmepa sitten yrittäjiä tai työntekijöitä!

Huomenna lapset pääsevät tutustumaan hauskasti ja lapsilähtöisesti ajateltuna 3D-suunnitteluun ja 3D-tulostukseen 3DPiparkakku-työpajan muodossa. He osallistuvat mummonsa ja tätinsä opastuksella 3DPiparkakku-työpajaan, jossa saavat ensin suunnitella omat piparkakkumuottinsa ja sen jälkeen seurata äidin ja papan kanssa 3D-mallintamista ja muottien 3D-tulostamista. Päivä huipentuu piparkakkumuottien testaamiseen mummon ja äidin kanssa yhdessä leipoen!

Haastamme kaikki muutkin Kangasalan yritykset ottamaan lapset mukaan töihin perjantaina 23. marraskuuta 2018!